Ostoskori on tyhjä.
Finola's Dream
Olipa kerran täysikuun tähtikirkkaan yön alla koko balttilaisyhteisö nukkui suloisesti tavanomaisten täysikuun rituaalien jälkeen, lukuun ottamatta nuorta tyttöä Finolaa, joka ei pystynyt nukahtamaan. Hän tunsi itsensä ahdistuneeksi ja häntä piinasi tunne, että hän ei ole vielä saavuttanut elämässään jotain tärkeää. Hän tunsi, ettei ole vielä saavuttanut itsensä toteuttamista. Hän tunsi sielunsa huudon, joka kannusti häntä menemään auttamaan ihmisiä. Vaikka hänen yhteisössään on ollut monenlaisia terveysongelmia, hän on kokenut ruokapulaa ja muuta tarpeellista materiaalipulaa, hän ei tiennyt, miten auttaa heitä, vaikka hän olisi ehkä vilpittömästi halunnutkin.
Sinä keskiyönä kesäpäivänseisauksen aikaan, kun hän ei onnistunut nukahtamaan, hän nousi sängystään ja käveli läheiselle kukkulalle, josta oli poikkeukselliset näkymät yötaivaalle. Taivaalla loistivat tuhannet tähdet, ja Finola ihmetteli yhtä niistä nimeltä Dawn. Tammea halaten hän yritti rauhoittaa sieluaan. Mutta se oli hänelle äärimmäisen vaikeaa. Hän rukoili kaikkea, mikä häntä ympäröi, kasvistosta ja eläimistä koko maailmassa kiertävään elämänvoimaan.
Sytytettyään pienen takan estääkseen itseään jäätymästä hän rukoili sekä tulta että valoa ja sytytetystä tulesta särisevää ääntä. Hän rukoili myös lakkaamatta kaikkia taivaankappaleita, kuuta, aurinkoa ja kaikkia taivaalla loistavia tähtiä. Tammea halaten hän pyysi tältä myös apua, viisautta ja tietoa, jotta hän voisi vihdoin ymmärtää sielunsa huudon. Hän ihmetteli, mitä se on, mitä mies haluaa kertoa hänelle joka päivä, eikä anna hänen keskittyä mihinkään työhön tai nukahtaa yöllä. Hän rukoili ja itki, kiitti ja pyysi vettä ja maata sekä kumpua, jolle hänen kyyneleensä valuivat, auttamaan häntä.
Tyttö yritti tulen, täysikuun ja tähtien valon ympäröimänä heittää kivistä tehtyjä riimuja saadakseen selville, millainen hänen tuleva polkunsa on ja miksi hänen sielunsa on niin levoton. Kun hän yritti tulkita riimuja, sama vastaus putkahti aina esiin – odottaa. Tyttö rukoili, itki, puhui ympäristölleen niin paljon, kunnes lopulta nukahti väsymyksestä satavuotiasta tammea halatessaan. Nukkuessaan suloisesti hän näki profeetallisen unen (hänellä oli tällainen lahja jo varhain, mutta hän ei ole koskaan ymmärtänyt sitä).
Hänen unessaan valtava väkijoukko kerääntyi leirinuotion ympärille. Kaikki he katsoivat taivaalle, joivat vihreää vettä ja mutisivat “hem-hem-hem-hem, hamppu”. Myöhemmin unessa tytölle ilmestyi pieni joukko hänen yhteisönsä naisia. Jotkut heistä kylvivät siemeniä, toiset ompelivat jotakin, kun taas jotkut muut naiset poimivat vihreitä lehtiä. Myöhemmin uni tapahtui taas takan vieressä. Tällä kertaa ihmisten ympäröimän kumpareen keskellä ei kuitenkaan ollut enää nuotio, vaan Finola itse. He suorittivat uhrirituaaleja ja lauloivat samalla, kun pitelivät kädessään vihreän kasvin juuria, siemeniä ja lehtiä. Yksi toisensa jälkeen ne asetettiin tytön polville. Kaikki pyörivät hänen ympärillään, tanssivat ja ilmaisivat kiitollisuutta koko luomakunnalle tytön löytämisestä.
Myöhemmin Finola näki unta, että hän oli tuottamassa juomaa, siemeniä ja muita tuotteita, joita tulevaisuuden ihmiset käyttäisivät. Juuri ne näyttivät tytöstä hyvin hyvin oudoilta. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt mitään tällaista. Tämän kuvan jälkeen joku kuiskasi hänelle unessa. “Nouse ylös Finola ja mene, näytä kaikille tämän maan luoma vihreä kulta. Se ei ainoastaan auta yhteisöänne parantumaan, vaan se auttaa myös kaikkia pysymään vahvoina ja terveinä, saamaan ruokaa ja köysiä kalastusveneisiin; se auttaa myös syntymättömiä vauvoja pysymään terveinä. Finola, tämä on sielusi tie.”
Ääni katosi ja tyttö heräsi ennen aamunkoittoa. Hikisenä hän ravisteli päätään yrittäen päästä pois tällaisesta unesta. Herättyään ja lopulta avatessaan silmänsä hän nousi ylös ja kiiruhti takaisin kohti kyläläisiä. Hän laskeutui kumpareen polulle, joka oli hieman epätavallinen verrattuna siihen, jota hän yleensä seurasi. Finola kiirehti takaisin ennen kuin kukaan huomasi, että hän vietti koko yön kumpareella yksin. Paluumatkalla hän kompastui kivikkoon ja putosi vihreälle pellolle, joka oli täynnä korkeita kasveja, joiden tuoksu oli epätavallisen voimakas.
Yhtäkkiä hän näki jälleen kerran takaumia äskettäisestä unestaan ja koki syvän tietoisuuden. Hän tajusi, että unessa hänen yhteisönsä kiitti häntä siitä, että hän oli näyttänyt tämän vihreän kasvin ominaisuudet, hyödyt ja käytön. Unessa nuo tytön polvilleen heitetyt juuret ja siemenet olivat balttien, hänen esi-isiensä, syviä ja voimakkaita juuria. Se on tietoa, jolla on laaja ja ehtymätön historia, perinteet ja hamppukulttuuri, joka oli unohtunut ja kadonnut ajassa, kun balttilaiset heimot olivat kulkeneet ympäri maailmaa.
Tyttö poimi tämän vihreän kasvin ja toisteli sitä kävellessään, jotta hän ei unohtaisi unessa lausuttuja sanoja “hem-hem-hemp-hemp-hemp-hemp, hem-hem-hem-hemp-hemp-hemp-hemp”. Palattuaan yhteisöönsä tyttö kertoi profeetallisesta unestaan kaikille samanhenkisille ihmisille ja yhteisönsä älykkäille jäsenille. Kaikki miehet ryntäsivät välittömästi tytön perässä kyseiselle pellolle. Kun he menivät vihreälle hamppupellolle, he pudistelivat hämmentyneinä päätään eivätkä voineet ymmärtää, miten he eivät olleet koskaan nähneet sitä aiemmin.
He olivat jo pitkään testanneet tätä kasvia kaikin tavoin. He kuivasivat sitä, kutoivat sitä, kylvivät sitä uudelleen ja löysivät sen, mikä sopisi heidän ravinnokseen. Vuotta myöhemmin tytön unelma toteutui. Balttien naisryhmä sai jonkin ajan kuluttua hamppusiemeniä oikeasta viljasta, toiset ompelivat vaatteita hamppulangasta, miehet kietoivat köysiä kalastusveneisiin ja käyttivät köysiä myös kotiensa kattojen kiinnittämiseen. Sillä välin Finola poimi lehtiä ja keitti vihreää nestemäistä ruokaa. Aina kun joku yhteisön jäsenistä sairastui, Finola antoi vihreän nesteen astian ja kehotti kaikkia olemaan häiritsemättä kyseistä henkilöä. Hän käski potilaan mennä nukkumaan. Kun potilas oli juonut vihreää nestettä, hän heräsi joskus kahden tai kolmen päivän syvän unen jälkeen ja tunsi itsensä terveeksi, virkeäksi ja elinvoimaiseksi.
Koko yhteisö oli tästä erittäin ilahtunut, joten eräänä iltana, auringon paluun aikaan, yhteisön jäsenet järjestivät Finolalle uhrausseremonian ilmaistakseen kiitollisuutensa. Kaikki tapahtui juuri niin kuin hänen unessaan. Tällä kertaa baltit vain kiittivät koko luomakuntaa ja hamppua löytänyttä tyttöä ja nimesivät hampun Finolan mukaan. He nimittivät Finolan hampunhoitajaksi ja parantajaksi. Finolaan iski tunne, että hän oli vihdoin löytänyt sielunsa tien. Häntä ei enää piinannut sielunsa huuto, vaan se vain johti häntä eteenpäin ja auttoi tyttöä toteuttamaan tavoitteensa ja unelmansa.
Joka vuosi, lyhimpänä kesäyönä, hän käveli kumpareella täysikuun taivaan alla. Vain tällä kertaa hän ei ollut enää yksin vaan koko yhteisön kanssa. Kaikki satavuotiaan tammen vieressä istuvat kiittivät koko luomakuntaa, rakasta Aamunkoitto-tähteä ja täysikuuta siitä, että ne olivat valaisseet Finolan tien. Kun sielun huuto johdatti häntä vihreän kullan löytämiseen, koko luomakunta oli Finolan kanssa; ne olivat hänen tukenaan, auttoivat häntä, kun hän pyysi, kiitti, rukoili ja uskoi niihin.
Useita tuhansia vuosia myöhemmin hamppu joutui erilaisten kohtaloprosessien kohteeksi. Mutta nykyään se on jälleen kanssamme. Esi-isiemme vereen soluttautunut hamppu on auttanut kasvattamaan monia sukupolvia. Niistä eivät ole syntyneet vain liettualaiset sankarit, vaan myös Liettuan nykylapset. Myös te kaikki, rakkaat lukijani, jokainen teistä, jotka luette tätä legendaa tällä hetkellä. Balttien esi-isät antoivat tytölle arvokasta tietoa, hänen tehtävänään oli tuoda ihmiset takaisin luontoon, yhteisöihin sekä kannustaa kaikkia elämään terveellisesti ja käyttämään luonnosta saatavia tuotteita.
Mutta tiedätkö, miksi luet tätä? Kun Finola oli vielä hyvin nuori, eräänä päivänä poimiessaan hamppua hän löysi voikukan siemenen pään. Puhaltamalla valkoiset kellukkeet hän päästi unelmansa ilmaan ja pyysi kaikkia hänen kaltaisiaan tulevaisuuden lapsia löytämään yhteyden luontoon ja oppimaan lisää hampusta, tästä maapallon vihreästä aarteesta. Hän pyysi myös, että jos hänet joskus unohdetaan, olisi olemassa henkilö, joka herättäisi hampun henkiin kuten hänen aikanaan. Tämä yksi tyttö, jolla on yhteys luontoon, unelmoi tästä legendasta ja kirjoittaa sen ylös valkoiselle paperille varmistaakseen tarinan ajattomuuden.
Customer satisfaction
Tämä yhden tytön kirjoittama legenda kulki tuhansia vuosia, kunnes se eräänä päivänä tavoitti ruotsalaiset, jotka yrittivät valita nimeä eräälle istutettavaksi tarkoitetulle hamppukuitulajille. Tätä tiettyä hamppulajia on käytetty tähän päivään asti siementen tuottamiseen, öljyn puristamiseen, kukkien päiden kuivaamiseen ja lehtien tuottamiseen teetä varten. Sitä käytetään myös moniin muihin terveystuotteisiin. Siksi ruotsalaiset nimesivät tämän lajin Finola-tytön mukaan kiitokseksi siitä, että hän löysi tämän vihreän luonnonlahjan uudelleen ja säilytti sen legendan avulla.
Monta vuotta on kulunut, moni asia on muuttunut, mutta nykyään hamppu kokee renessanssin, sen elpymisen. Se löydetään uudelleen, sitä käytetään jälleen, ja ihmiset arvostavat sitä suuresti, aivan kuten Finolan vanhoina aikoina. Monta vuotta sen jälkeen, kun tämä tarina on kerrottu, hamppu oli monesti unohdettu historiassa. Nykyään kesäpäivänseisauksena, vuoden lyhimpänä päivänä, ihmiset lähtevät etsimään saniaiskukkaa ja suorittavat erilaisia rituaaleja. Rasas (rasa – niittyjä peittävät kasteen kiiltävät pisarat) ja Jonai (eng. Johns) juhlivat, ja iät ja ajat sitten juuri samana juhannusyönä Finola palvoi yhteisönsä kanssa hamppua.
Vaikka kukaan ei enää juhli hamppua palvovaa ikivanhaa juhlaa, hamppu on vähitellen palaamassa paitsi maanviljelijöiden elämään myös ihmisten keittiöihin ja hoitolaitoksiin. Mitä tulee baltteihin, he ovat pysyneet esi-isänämme. He ovat juuremme, siemenet, joista kansakuntamme ja liettualaiset syntyivät, isovanhempamme, vanhempamme ja me itse. Balttien veri virtasi ja virtaa suonissamme. He loivat ainutlaatuisen yhteyden luontoon ja kasveihin ja vaalivat suuresti yhteisöään.
En ole varma, miten teillä, mutta me haluaisimme palata luontoon, koota teidät kaikki yhteisöön, joka edistää terveellistä elämäntapaa, ja kannustaa teitä kuluttamaan huomattavasti enemmän luonnosta saatavia tuotteita. Se johtuu siitä, että kaikki tuotteet, ei vain hamppu, ovat maagisia, koska ne on kasvatettu äitimme maan päällä. Olemme esi-isiemme lapsia, ja tekojemme kautta voimme tuoda esi-isiemme hengen takaisin ja soveltaa kaikkea hyvää nykyelämään.
Keitä me olemme? Samoja ihmisiä kuin kaikki, jotka kulkevat tällä maapallolla. Ainutlaatuiseksi meidät tekee se, että me jatkamme erilaisten tuotteiden luomista hampusta, kuten Finola aikoinaan teki. Kuivaamme hampun lehtiä ja silmuja teetä varten, valmistamme mausteita, siemeniä, puristamme öljyä, sekoitamme niiden uutetta hunajaan. Hampun avulla haluamme auttaa perhettäsi luomaan harmoniaa itsensä ja maailman kanssa. Haluamme parantaa terveyttäsi ja hyvinvointiasi ja inspiroida sinua palaamaan juurillesi ja itseesi. Edistämme yhteenkuuluvuutta, ystävyyttä, yhteyttä luontoon ja esi-isiemme arvojen säilyttämistä.
Joka kerta puuta halatessamme mietimme, kuinka mahtavaa olisi oppia alkuperästäsi. Keitä ovat esi-isäsi? Mikä on sinun historiasi? Ovatko nämä arvot tärkeitä myös sinulle? Jos näin on, kutsumme sinut ylpeänä liittymään yhteisöömme. Jos käy niin, että jonain päivänä emme ehkä pysty kokoontumaan kaikki yhteen, haluaisimme rohkaista sinua halailemaan puuta tai vain kuvittelemaan itsesi halailemaan satavuotiasta tammea koko yhteisön ja kaikkien läheistesi kanssa. Luokaa mielessänne eksklusiivinen unelma, piirtäkää se mielikuvituksessanne, kirjoittakaa se ylös ja pitäkää sitä yllä, kunnes huomaatte, että tämä sielunne huuto, unelmanne ja toiveenne on jo toteutunut. Älä koskaan unohda seurata toiveitasi, visioitasi ja unelmiasi ja muuttaa ne tavoitteiksi; jatka niiden tavoittelua sinnikkäästi, kunnes saavutat ne. Muista, että kun teet jotain tavoitteesi saavuttamiseksi, ennemmin tai myöhemmin kaikki toteutuu ja toteutuu myös ilman unelmaa.
